PALVELUT | KULTTUURI | LAPSET | TAPIOLA | RAHOITUS | HOITOTAKUU | ALUERAKENNE | SAAVUTETTAVUUS
TapiolaSukuni muutti tänne jo pian sen rakentamisen jälkeen - uuteen ja ihmeelliseen, maankuulun arkkitehtuurin ja luonnon symbioottiseen ja hyvinvoivaan kehtoon. Tärkeimmät nuoruusvuoteni Tapiolassa varttuneena, tekee pahaa katsoa sitä viimeisten vuosikymmenien dekandenttia ilmestystä jota aikaisemmin kotikyläkseni kutsuin. Rapistuvan Tapiolan uudistamiseen kaivataan nyt jo vihdoin vauhtia ja poliittista tahtoa, puutarhakaupungin henkeä kunnioittaen ja syntyperäisen Tapiolalaisen näkemyksellä!
Tapiolan uimahalli on minulle tosi tärkeä paikka. Siellä on nuorena poikana vedelty ihan tosissaan ja kilometritolkulla, useamman kerran viikossa ja myös erinäiset maisteri- sun muut diplomit hommattu, ihan omasta innostuksesta itsekseni eikä missään seurassa tms. Tämä oli myös oikeasti tärkeä paikka ihan noin yhteisöllisesti, Tapiolan asukkaille.
Nyt rakennus kuitenkin on ollut täysin selvitystilassa viimeisenä käänteenä jo lähemmäs 10 vuotta (oikeasti peruskorjaus-rumba alkoi jo 2004)! Kaupunginhallitus päätti 4.3.2025 jälleen pistää homman pöydälle kun korjaamisen kulut huitelevat arvioissa jo 55,5 M€. Olisivatko Kokoomus ajatelleet että tässä on hyvä näytellä vähän vastuullisen ja sitä talousosaajan roolia tähän väliin kun se valtakunnan tasolla on pikkuisen vaikeaa nyt uskottavasti tehdä. Sitten vaalien jälkeen, niin mitä sitten..?
Viisi vuotta sitten on linjattu että rakennus korjataan eikä rakenneta uusiksi, puskutraktoreina päätöksessä käsittääkseni ovat siinä kohtaa olleet Museovirasto ja Ely-keskus. Olen varma siitä että suunnittelija Ervi tässä tilanteessa hyväksyisi täysin sydämin, että uimahalli puretaan ensi tilassa ja että paikalle rakennetaan samanlainen modernein menetelmin ja altaan metallipohjin varustettuna. Kaupunkilaiset ansaitsevat rakkaan ja merkittävänä maamerkkinäkin aina toimineen uimahallinsa vihdoin jo takaisin!
Voisimme prosessissa säilyttää alkuperäisistä tunnusomaisista rakenteista jotakin kupolia tai alumiini-rimaa ja uudelleenkäyttää kivasti sitten jotta aito henki säilyy niin että sen voi uskottavasti sanoa. Pystytetään muisto-paasi ja ripustetaan muistelu- ja kunnia-kilpi seinälle! - mutta annetaan nyt Tapiolalle Tapiolan ylpeys takaisin!
Sukuni muutti tänne jo pian sen rakentamisen jälkeen - uuteen ja ihmeelliseen, maankuulun arkkitehtuurin ja luonnon symbioottiseen ja hyvinvoivaan kehtoon. Tärkeimmät nuoruusvuoteni Tapiolassa varttuneena, tekee pahaa katsoa sitä viimeisten vuosikymmenien dekandenttia ilmestystä jota aikaisemmin kotikyläkseni kutsuin. Rapistuvan Tapiolan uudistamiseen kaivataan nyt jo vihdoin vauhtia ja poliittista tahtoa, puutarhakaupungin henkeä kunnioittaen ja syntyperäisen Tapiolalaisen näkemyksellä!